maanantai 4. helmikuuta 2019

Asiakastilaisuus

Lauantaina 2.2.2019 oli minun ensimmäinen näyttö. Näyttö oli asiakastilaisuus, jonka pidin yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa.

Pidin asiakastilaisuuden Tildan ja Olgan kanssa Hegen salongissa, jossa Olga on työssäoppimassa. Ideana oli pitää hyvinvointi-ilta noin. 10 hengen porukalle. Kun kuulimme, että pitää järjestää asiakastilaisuus, mietimme heti, että pidämme sen yhdessä Hegen salongissa. Seuraavaksi kun opettajamme kertoi tilaisuudesta enemmän, aloimme etsimään yhteistyökumppaneita. Käytimme tietenkin suhteita hyväksi ja saimme kuusi yhteistyökumppania sponsoroimaan tapahtumaa. Hegen salonki oli ensimmäinen sponsori, jolta saimme siis paikan, missä pitää tapahtuma. Kolatun juustolalta saimme juustopakkauksen arvontaamme. Schwarzkopfilta saimme kolme tuotepakettia myös arvontaan sekä Jussin Baarilta 10€ lahjakortin ja kanasalaatin. Cafe Rose sponsoroi meille britakakun ja Amwaylta tuli kaksi esittelijää pitämään pienen esitelmän heidän meikeistä ja lisäravinteista. Tilaisuutta mainostimme Facebookissa mainoksella, jonka pistimme Someron ilmoitustaululle. Facebookin messengerin kautta saimme kaikki 10 paikkaa täyteen.

Arvontpalkinnot ja ruoka
Emme suunnitelleet illan kulkua ihan hirveästi etukäteen, jotta se olisi mahdollisimman luontevaa. Suunnittelimme, että toivotamme kaikki osallistujat tervetulleeksi ja esittelemme itsemme, jonka jälkeen Amwayn tuote-esittelijät alkoivat kertomaan tuotteista. Kerroimme myös heti alkuun illan kulun ja mikä sen asiakastilaisuuden idea oli. Ennen kuitenkin tuote-esittelyä ohjeistimme asiakkaat ottamaan myös kanasalaattia, jottei tarvitsisi vain istua toimeettomana ja kuunnella esittelijöitä. Amwayn esittely kesti noin 20 minuuttia. Tämän jälkeen moni asiakas kyseli Amwayn esittelijältä lisää tuotteista, osa testasi tuotteita ja osa jopa tilasi tuotteita. Pienen tovin jälkeen toimme pöydälle britakakun sekä kahvia. Samalla kun asiakkaat söivät kakkua ja joivat kahvia tai kyselivät Amwayn tuotteista, teimme me pikakampauksia asiakkaille. Kampauksien jälkeen keskustelimme kaikki yleisesti illasta, mitä mieltä asiakkaat olivat, mitä olisi voinut tehdä toisin ja mitä asiakkaat kaipaisivat Somerolle enemmän. Omasta mielestä ilta onnistui todella hyvin ja Amwaynkin esittelijät kehuivat tilaisuutta!







Naisten hiustenleikkauskurssi

Naisten leikkauskurssilla opettelimme veitsileikkauksia, kerrostuksia, pitkän polkan, lyhyen polkan ja porrastuksen leikkaustapoja. Opettelimme myös kuvantulkintaleikkaus eli leikkasimme kuvan kaltaisen leikkauksen sekä rikottu leikkaustyyli ja teimme asiakastöitä.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Asiakastilaisuuden päiväkirja

Tähän postaukseen kirjoitamme asiakastilaisuutemme päiväkirjaa. Kirjaamme siis tähän samaan postaukseen miten asiakastilaisuutemme suunnittelu eteni.
Aloitimme idean kehittelyn jo silloin, kun saimme tietää asiakastilaisuuden pitämisestä. Ensin suunnittelimme tapahtumaa, josta saisi pikakampauksia, glögiä, joulutorttuja jne. joulukuun aikana. Idea kuitenkin jäi, koska tuli 28.11 ja joulutori. Joulutorilla oli Amwayn tuotepiste melkein meidän pistettä vastapäätä. Heillä oli arvonta meneillään, johon osallistuimme. Arvonnassa oli kysely, jossa kysyttiin olisiko halukas pitämään Amway -tuoteiltoja, eli siis iltoja johon Amwayn edustaja tulee ja siellä puhutaan amwaysta ja näin Amwaysta tietoisuus leviää. Siitä lähti idea, että pidämme hemmotteluillan, jossa on yhteistyökumppanina Amway.
Amway on siis verkostomarkkinoinnilla toimiva suoramyyntiyritys ja valmistaja. yrityksen valmistamat tuotteet ovat pääasiassa terveys-, kauneus- ja kodinhoitoalalla.
Tämän jälkeen perustimme 29.11 ryhmän whatsappiin jossa aloimme kehittämään ideaa. Kun meitä oli kolme tyttöä suunnittelemassa asiakastilaisuutta, yhtäkkiä meillä oli ihan selvä idea illasta. Päätimme siis hommata mahdollisimman monta yhteistyökumppania Somerolta. Ja suunniteltiin, että Amwaylta tulee edustaja puhumaan tuotteistaan ja liikkeessä on pöytä, jossa saa testata Amwayn meikkejä. Toiselle pöydälle järjestelemme arvonnan ja liikkeen kampaamotuoleilla pystymme tekemään pikakampauksia. Yhteistyökumppaeilta (jussin baari, ehkä härkätie) hankimme pientä purtavaa liikkeeseen ja kahvia, siitä kunnolla päätetty vielä. Mutta tarkoitus oli hyödyntää Someron omia palveluita tilaisuuden järjestämiseen.
13.12 mennessä varmoja yhteistyökumppaneita oli Jussin Baari, Hegen Salonki (liike, jossa tilaisuus järjestetään), Kolatun vuohijuustola Oy, Schwarzkopf ja Amway. Teimme myös 13.12 käsitekartan meidän ideasta.
14.12 Kirjoitimme ylös arvontapalkintoja ja niiden hintoja, mietimme mikä olisi pääpalkinto ja mitä kaikea voitaisiin ottaa arvontaan.
Tässä välissä tuli vähän pidempi tauko kun asia ei edennyt.
18.1 soitimme viimeiselle yhteistyökumppanille eli Cafe Roselle. Sieltä saimme britakakun tapahtumaan. Laitoimme  myös facebookkiin mainoksen tapahtumasta  samana päivänä.
2.2 oli itse tilaisuus mutta siitä enemmän erillisessä postauksessa.

Miestenhiustenleikkaus- ja partanäytöt

Tähän postaukseen liitän kuvat partanäytöstä sekä hiustenleikkausnäytöistä. Ensimmäinen hiustenleikkaus: Pääliosa lievästi kihara, pak...