maanantai 4. helmikuuta 2019

Asiakastilaisuus

Lauantaina 2.2.2019 oli minun ensimmäinen näyttö. Näyttö oli asiakastilaisuus, jonka pidin yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa.

Pidin asiakastilaisuuden Tildan ja Olgan kanssa Hegen salongissa, jossa Olga on työssäoppimassa. Ideana oli pitää hyvinvointi-ilta noin. 10 hengen porukalle. Kun kuulimme, että pitää järjestää asiakastilaisuus, mietimme heti, että pidämme sen yhdessä Hegen salongissa. Seuraavaksi kun opettajamme kertoi tilaisuudesta enemmän, aloimme etsimään yhteistyökumppaneita. Käytimme tietenkin suhteita hyväksi ja saimme kuusi yhteistyökumppania sponsoroimaan tapahtumaa. Hegen salonki oli ensimmäinen sponsori, jolta saimme siis paikan, missä pitää tapahtuma. Kolatun juustolalta saimme juustopakkauksen arvontaamme. Schwarzkopfilta saimme kolme tuotepakettia myös arvontaan sekä Jussin Baarilta 10€ lahjakortin ja kanasalaatin. Cafe Rose sponsoroi meille britakakun ja Amwaylta tuli kaksi esittelijää pitämään pienen esitelmän heidän meikeistä ja lisäravinteista. Tilaisuutta mainostimme Facebookissa mainoksella, jonka pistimme Someron ilmoitustaululle. Facebookin messengerin kautta saimme kaikki 10 paikkaa täyteen.

Arvontpalkinnot ja ruoka
Emme suunnitelleet illan kulkua ihan hirveästi etukäteen, jotta se olisi mahdollisimman luontevaa. Suunnittelimme, että toivotamme kaikki osallistujat tervetulleeksi ja esittelemme itsemme, jonka jälkeen Amwayn tuote-esittelijät alkoivat kertomaan tuotteista. Kerroimme myös heti alkuun illan kulun ja mikä sen asiakastilaisuuden idea oli. Ennen kuitenkin tuote-esittelyä ohjeistimme asiakkaat ottamaan myös kanasalaattia, jottei tarvitsisi vain istua toimeettomana ja kuunnella esittelijöitä. Amwayn esittely kesti noin 20 minuuttia. Tämän jälkeen moni asiakas kyseli Amwayn esittelijältä lisää tuotteista, osa testasi tuotteita ja osa jopa tilasi tuotteita. Pienen tovin jälkeen toimme pöydälle britakakun sekä kahvia. Samalla kun asiakkaat söivät kakkua ja joivat kahvia tai kyselivät Amwayn tuotteista, teimme me pikakampauksia asiakkaille. Kampauksien jälkeen keskustelimme kaikki yleisesti illasta, mitä mieltä asiakkaat olivat, mitä olisi voinut tehdä toisin ja mitä asiakkaat kaipaisivat Somerolle enemmän. Omasta mielestä ilta onnistui todella hyvin ja Amwaynkin esittelijät kehuivat tilaisuutta!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miestenhiustenleikkaus- ja partanäytöt

Tähän postaukseen liitän kuvat partanäytöstä sekä hiustenleikkausnäytöistä. Ensimmäinen hiustenleikkaus: Pääliosa lievästi kihara, pak...