sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Laserhoito

Anu piti meidän luokalle pienimuotoisen koulutuksen Laser -koneen käytöstä 18.4. Kävimme siis läpi mitä Laserhoito on ja miksi sitä tehdään sekä miten se vaikuttaa hiuksiin ja hiuspohjaan. Anu kertoi ensin hieman teoriaa laserhoidosta, jonka jälkeen teimme yhdelle luokkalaisellemme laserhoidon. 
Laserhoitoon on kehitelty oma pieni tuotesarja, joka sisältää shampoon, hoitoaineen ja hoitomesteen. Tuotteita suositellaan käytettäväksi laserhoidon yhteydessä, mutta se ei ole pakollista. 
Laderhoidon käyttö auttaa hiustenlähdön yhteydessä, hiuskasvun elvytyshoidossa, psoriasiksen hoidossa, hilseilyongelmissa, runsaasti käsitellyissä/vaurioituneissa hiuksissa sekä parantaa hiuspohjan verenkiertoa.
Alla on kuva tuotteista ja laitteesta. 




maanantai 16. huhtikuuta 2018

Päiväkotivierailu

Olimme koko luokan kanssa Metsärinteen päiväkodissa 16.4 tekemässä kampauksia. Muistin ottaa vaun neljästä kampauksesta kuvan. Tein ainakin neljälle tytölle lettejä ja kiharoita ja parille pojalle kuvioita hiuksiin värillisillä suihkeilla.


 






Miestenhiustenleikkaus- ja partanäytöt

Tähän postaukseen liitän kuvat partanäytöstä sekä hiustenleikkausnäytöistä. Ensimmäinen hiustenleikkaus: Pääliosa lievästi kihara, pak...