torstai 18. lokakuuta 2018

Koetyöt





Keskiviikkona 10.10 meidän piti tehdä koetyöt  tunneilla harjoitelluista kahdesta omavalintaisesta föönäuksesta ja ne tehtiin kampauspäille.
Tein plastisen föönäuksen ja painetut laineet.
Ensimmäisissä kuvissa näkyy laineet päältä ja edestä. Laineet tehdään kammalla ja painetaan sormilla hiusten pääliosaan. Takaosa föönätaan samalla tavalla kuin plastisessa, eli neliömäiseksi.












Toisena työnä tein siis ihan tavallisen    plastisen. Plastinen pitää osata ennen muita föönäuksia, koska plastinen föönaus on ns. perus föönäus. Plastisessa haetaan kulmikkuutta ja föönauksen tulisi muistuttaa numeroa seitsemän sivusta päin katsottuna.













Liitän tähän samaan postaukseen kuvat Marjon hiustenleikkauskurssilla tehdyistä miestenhiustenleikkauksista.

Ihan ensimmäisenä, harjoittelin tekemään kerrostusta vähän pidempään hiukseen. Haettiin vähän sellasta surffitukkaa, eli "huoletonta" sellasta kerrostettua leikkausta.



Seuraavaksi leikattiin survvitukan kaltainen, vähän lyhyempi ja siistimpi business tyyli. Business -tyyli on siis melkein samalla tavalla leikattu, mutta viimeistelty ihan eri tavalla.



Business -tyyliä edestäpäin.





Seuraavassa leikkauksessa harjoiteltiin koneen käyttöä, en ottanut siitä kuvaa, mutta tämän työn alla on koneella ajo ja saksikampa sivussa ja lopulta myös koko takaosaan sai harjoitella saksikampaa, ja häivytetyn muotolinjan tekemistä, sekä feidausta.


Pystäristä en ole vielä kuvaa.

Muotoilun periaatteet ja kampausten esittely

Plastinen föönäus
Tässä postauksessa kerron muotoilun periaatteista miesten kampauksissa ja laitan kuvat kaikista tunnilla tehdyistä töistä. Eli siis plastinen, föönilaineet, painetut laineet, laineet edestä ylöspäin ja Elvis -kampaus.

Miesten leikkauksissa ja kampauksissa suositaan aina neliömäisyyttä. Eli esimerkiksi jos miesten hiuksia leikatessa jättää selvän rajan niskaan, sen tulee olla kulmikas, neliön muotoinen. Plastisessa, eli ns. perus föönikampauksessa miehillä, kampaus on kulmikas ja muistuttaa numeroa seitsemän. Laineet tehdään miehillä hiusten päälliosaan, jolloin täytyy osata föönäta plastinen, koska niskaosa föönätaan todella usein plastisen tapaan kulmikkaaksi.
Kampauksissa painopiste määritellään kasvonmuotojen mukaisesti, joko lieventämällä tai korostamalla kasvojen piirteitä.

1/3 sääntöhän perustuu siihen kultaiseen leikkaukseen. Se on vaan helpompi versio siitä. Eli kampaus kannattaa jakaa kolmeen osioon mielessä ja miettiä mikä niistä on hallitseva osa, voi myös ajatella esimerkiksi, että toinen osa kampauksesta vie 2/3 ja toinen puoli 1/3. Yleensä kampauksessa tulisi olla vähintään kaksi osaa ja toisen niistä isompi, mutta 1/3 sääntöä noudattaen, saamme kampaukseen yhden elementin lisää ja jos teemme vielä niin, että yksi osa on hallitsevampi, ja muut alistuvampia saavutamme mielenkiintoisen lopputuloksen. 1/3 sääntö helpottaa meitä jakamaan hiukset osiin, muotoileman kampauksesta tasapainoisen, sopivan kokoisen ja oikean muotoisen.

Kampauksella on kolme eri suuntaa, ja jos ne laittaisi paremmuusjärjestykseen ensimmäiseksi tulisi viisto suunta, toiseksi pystysuora suunta ja viimeiseksi vaakasuora. Syitä tähän järjestelyyn on mm. se, että vaakasuora suunta on tylsä ja yleensä leventää asiakkaan kasvoja, pystysuora on myös hieman tavallinen (tai siinä ei ole oikein mitään ihmeellistä) suunta ja se voi pidentää asiakkaan kasvoja, mikä ei aina ole huono asia, mutta viisto suunta ei niinkään tee asiakkaan kasvoille mitään. Viisto suunta tekee kampauksesta epäsymmetrisyydellään mielenkiintoisen ja suunta tulee myös miettiä niin että ihmisen silmät kiinnittyvät tiettyyn painopisteeseen.

Passiivisessa kampauksessa hiukset liikkuvat samaan suuntaan ja saa aikaan rauhallisen kampauskokonaisuuden. Erilaiset muodot korostuvat passiivisessa kampauksessa parhaiten. Eli sisi alla olevissa kuvissa esim. plastisessa on passiivinen pinta, koska se on ihan sileä. Sileä pinta pienentää herkästi kampauksen muotoa.
Aktiivisen kampauksen, eli esimerkiksi kiharakampauksen pinnassa hiukset ovat liikkeessä ilman päämäärää. Aktiivinen pinta voi olla laineikas tai kihara, eli esimerkiksi alla olevissa kuvissa fööni- ja painetut laineet ovat pinnaltaan aktiivisia. Jos haluaa herättää kampauksellaan huomiota, ja haluaa sen olevan mielenkiintoinen tulee kampauksessa esiintyä tietenkin molempia pintoja vierekkäin. Aktiivinen pinta suurentaa ja tekee korkeamman vaikutuksen kampaukseen. Vierekkäin pinnat korostavat entistä enemmän toisiaan.
Elvis -kampaus päältä

Elvis -kampaus sivulta

Föönilaineet päältä
Painetut laineet päältä
















Laineet edestä ylöspäin
Laineet edestä ylöspäin








Goldwell stylesign







Goldwellin stylesign -muotoilutuotesarjaan kuuluu viisi eri vimeistelytuoteperhettä. 

Creative texture on erinomainen melkein kaikkiin tyyleihin, sileän kiiltävistä aina rentoihin asti. Sarjasta löytyy 8 eri tuotetta. 

ROUGHMAN -voidevaha mattaisten tyylien muotoiluun, täydelliseen kontrolliin ja välittömään tukeen.
SUPEREGO -rakennetta antava muotoiluvoide korostettuihin lookeihin. Antaa hiuksiin rakennetta, intensiivistä kiitloa ja voimakkaan tuen.
Kuvahaun tulos haulle goldwell creative textureMELLOGOO -muotoilupasta on tarkoitettu luonnollisiin, rikottuihin tyyleihin, jotka voidaan muotoilla uudelleen milloin vain. 
UNLIMITOR -voimakas suihkevaha tuo rentoa rakennetta korostettuihin tyyleihin. Vahan monipuolisuus ja suihkeen helppous samassa pullossa. 
CRYSTAL TURN -korkeakiiltoinen geelivaha erotteluun ja korostuksiin, sekä antamaan joustavan viimeistelyn ja kaunista hehkua.
TEXTURIZER -rakennetta antava mineraalisuihke on tarkoitettu huolettomiin, villeihin lookeihin, rentoihin laineisiin, lisävolyymiin sekä rapsakkaaseen rakenteeseen ja mattaviimeistelyyn.
SHOWCASER -tässä voimakkaassa vaahtovahassa yhdistyy vaahdon keveys ja vahan voimakas kontrolli ja tuki. Tuo hiuksiin rakennetta ja upeaa kiiltoa.
HARDLINER -voimakkaan pidon akryyligeeli on tuhoutumattomien tyylien luomiseen.

Ultra volume on kehitelty ohuille ja hennoille/normaaleille hiuksille antamaan tukea ja volyymia.

POWER WHIP -muotoiluvaahto antaa hiuksille vahvaa tukea ja pitkäkestoista volyymia. Lisää rakennetta hiuksiin ja saa ne tuntumaan paksummilta.
TOP WHIP -muotovaahto antaa vaikeasti käsiteltäviin hiuksiin vahvaa tukea, pitkäkestoista lisävolyymia ja muotoilua.
Kuvahaun tulos haulle goldwell ultra volume tuotteetGLAMOUR WHIP -tarjoaa lisähoitavuutta ja antaa kiiltoa himmeisiin, rasittuneisiin hiuksiin. Tuo hiuksiin lisää volyymia sekä voimakasta, mutta kuitenkin joustavaa pitoa.
DOUBLE BOOST -kohottaa voimakkaasti tyveä. Vahvista ja antaa välitöntä kohotusta tyviosiin.
NATURALLY FULL -foonäus- ja viimeistelysuihke joka antaa volyymia. Tarjoaa kuiviin hiuksiin joustavaa runsautta ja tukea.
LAGOON JAM -muotoilugeeli antaa volyymia, rakennetta ja pitoa.

Just smooth on ihanteellinen normaaleille ja karheille hiuksille antamaan sileyttä ja suoristusta.

Kuvahaun tulos haulle goldwell just smooth tuotteetFLAT MARVEL -suoristusvoide sileisiin ja suoriin lookeihin, tarjoaa lämpösuojan 200'C:een asti, suojaa hiuksia katkeilulta ja poistaa pitkäkestoisesti hiusten sähköisyyttä.
SLEEK PERFECTION -lämpösuojan tarjoava suihkeseerumi, joka suojaa hiuksia katkeilulta muotoilurautaa käytettäessä.
SMOOTH CONTROL -silottava föönäusneste nopeuttaa hiusten kuivatusaikaa, parantaa niiden käsiteltävyyttä, kun halutaan silottavaa, helppoa muotoilua.
SOFT TAMER -silottava neste tarjoaa hiuksiin hoitavuutta ja kiiltävän viimeistelyn. Kesyttää lentelevät hiukset ja vähentää niiden pörröisyyttä. 
DIAMOND GLOSS -suoja- ja kiiltosuihke. Suojaa hiuksia kosteudelta jopa 72 tunnin ajan. Vähentää pörröisyyttä ja antaa voimakasta kiiltoa. Hiuksiin jää silkinpehmeä tuntu.

Perfect hold on kattava valikoima hiuskiinteitä pitkäkestoisiin tyyleihin, joustavalla pidolla.

Kuvahaun tulos haulle goldwell perfect hold tuotteetMAGIC FINISH -kiiltoa antava hiuskiinne antaa kevyttä, joustavaa pitoa ja jättää luonnollisen liikkuvuuden. Tarjoaa intensiivistä kiilto ja kosteussuojan.
MAGIC FINISH -aerosoliton hiuskiinne. Pumppuspray, joka antaa joustavaa pitoa, intensiivistä kiiltoa ja suojaa kosteudelta.
BIG FINISH -volyymia antava hiuskiinne, joka antaa voimakasta mutta joustavaa pitoa. Lisää lmavuutta hiuksiin ja suojaa kosteudelta.
SPRAYER -voimakkaan pidon hiuskiinne, joka likutsee hiukset paikoilleen äärimmäistä pitoa kaipaavissa, ilmaisuvoimaisissa lookeissa. Suojaa kosteudelta.

Curly twist on viimeinen tuoteperhe tästä muotoilutuotesarjasta. Curly twist on täydellinen kiharahiusten kosteuttamiseen. Auttaa luomaan kiharoita suoriin hiuksiin ja kesyttää erilaiset kiharatyylit.
Kuvahaun tulos haulle goldwell curly twist tuoteperheTWIST AROUND -muotoiluneste on 2-in-1 -suihke pitkäkestoisten, joustavien kiharoiden luomiseen ja kiinnittämiseen. Toimii myös suorissa hiuksissa. Tarjoaa lämpösuojan.
CURL CONTROL -kosteuttava kiharavoide, joka antaa joustavaa pehmeyttä sekä korostaa ja erittelee vaikeasti hallittavia kiharoita.
CURL SPLASH -elvyttävä kiharageeli. Korostaa ja kosteuttaa veltostuneita kiharoita ja antaa niihin kimmoisuutta sekä joustavan pehmeää rakennetta.

Mikä on geelin vahan ero?
Vaha tuo hiuksiin kiiltoa, se on uudelleen muotoiltava ja se sopii erityisen hyvin paksuihin hiuksiin. Esimerkiksi jos laittaa vaikka kypärän päähän ja hiuksissa on vahaa, hiukset voi muotoilla uudelleen, kun kypärän ottaa pois. Vaha lämmitetään hieromalla käsiä yhteen ennen vahan laittamista hiuksiin. Vaha hierotaan tai laitetaan nyppien kaikkialle hiuksiin. Jos vahaa käyttää liikaa, hiukset näyttävät rasvaisilta. Geeli puolestaan sopii ohuille hiuksille. Geeli jämähtää eikä ole uudelleenmuotoiltava. Jos geeliä menee liikaa, hius tuntuu kovalta ja näyttää märältä. Vahoissa on pehmentäjiä, jolloin ne ovat siis uudelleenmuotoiltavia ja geeleissä on vähemmän kalvonmuodostajia jolloin ne kuivuvat nopeammin. 

Tuotteet miesten hiuksissa:
Itse käyttäisin miesten hiusten viimeistelyyn creative texture -sarjaa, koska se sisältää paljon erilaisia vahoja ja geelejä. Tottakai miehille voi käyttää ihan mitä vaan tuotteita, esimerkiksi plastisen föönäukseen käyttäisin POWER WHIP -muotoiluvaahtoa. Mutta jos miehellä sattuu olemaan kiharat hiukset, käytän kiharatuotteita. Ja ihan lopuksi aina suihkutan hiuslakkaa vahan tai geelin jälkeen. 

Miestenhiustenleikkaus- ja partanäytöt

Tähän postaukseen liitän kuvat partanäytöstä sekä hiustenleikkausnäytöistä. Ensimmäinen hiustenleikkaus: Pääliosa lievästi kihara, pak...