sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lettivideo

Meidän piti tehdä neljän hengen ryhmässä opetusvideo, jossa opetamme siis tekemään hollantilaisen letin ja siitä variaation. Oli aika vaikea lähteä keksimään hollantilaisesta letistä variaatiota, mutta me onnistuimme työssä kuitenkin mielestäni ihan hyvin.

Teimme otsalta hollantilaisen letin, joka pyöritettiin kukalle. Käytin samaa tekniikkaa myös siinä kolmen letin lettikampauksessa! Toiselle puolelle päätä teimme pienen hollantilaisen letin ja se yhdistyi melko alas niskaponnarille. Niskaponnari näytti tylsältä, joten kiharsimme sitä hieman.

Tässä siis video hollantilaisesta letistä, sekä variaatiosta kampauksessa.


1 kommentti:

Miestenhiustenleikkaus- ja partanäytöt

Tähän postaukseen liitän kuvat partanäytöstä sekä hiustenleikkausnäytöistä. Ensimmäinen hiustenleikkaus: Pääliosa lievästi kihara, pak...